keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Kohopenkin kasaaminen vesisateessa houkutteli sisäistä dadaistiani







 Viime erä naapurikunnan maajussilta hakemaamme heinää osoittautui, no, sysipaskaksi. Niinpä olen koittanut valikoida seasta ne harvat hyvät paalit eläimille, ja hyödyntää loput puutarhassa. Onneksi pölisevä, kortinen heinä taipuu hienosti katteeksi, vaikkei sitä eläimille ilkiäkkään syöttää.

Ensimmäistä kasvimaata myllertäessäni käytin tietämättömänä varsin vaivalloista menetelmää perustamiseen: kaivoin ja käänsin maata lapiolla ylösalaisin siitä, missä kohtaa aioin vihannekseni kasvattaa. Kävihän tuo kuntoilusta, mutta sittemmin opin, että maan kaivuu on turhaa ja ravinteiden kannalta jopa vahingollista. Niinpä testailenkin nyt hieman helpompaa menetelmää, jossa penkin pohjalle levitetään paksulti katetta, joka tukahduttaa alleen jäävän kasvillisuuden, ja sitten päälle pinotaan jos jonkinlaista orgaanista materiaa kasvualustaksi. Viime kesänä testasin tätä keinoa yhden penkillisen verran, mutta surkean satokauden vuoksi meni vähän ohi, kuinka hienosti vihannekset olisivat tällaisessa kohopenkissä voineet rehottaa ja tuottaa satoa, mikäli säät olisivat sen sallineet. Rikkaruohot penkissä kyllä rehottivat komiasti, joten nyt toivomme samanlaista kukoistuskautta myös niille tarkoituksella kohopenkkiin istutetulle kasvillisuudelle.

Tänään levittelin pari paalia huonoa, pölisevää korsiheinää alueelle, joka on jo vuosia ollut vuohenputkea ja raunioyrttiä väärällään. (Kanat pyörivät sitkeästi jaloissa olivat apuna.) Vaikka vuohenputki onkin terveellinen villivihannes, ja raunioyrttikin omaa hyödyllisiä ominaisuuksia mm. rohdosmielessä, niin joku raja se on mielestäni niidenkin pihanvalloituksessa. Toivotaan, että paksu heinäkate, jonka päälle kasaan paksun kerroksen muuta sälää, kuten poninkakkaa, kanalanpehkua, tuhkaa, lumen alla talven yli muhineita lehtiä ja kompostimultaa, onnistuu tukahduttamaan maan alta esiin pyrkivät raunioyrtit ja vuohenputket. Katsotaan, katsotaan.

Ripsahtelipa vähän vettäkin taivaalta siinä hevonkakkaa heinäkatteen päälle levitellessäni. Sää ei siis ollut mikään ideaalinen puutarhapuhteisiin, mutta toisaalta, haikailut omavaraisemmasta elämästä ruuan ja monen muun asian suhteen voisi kyllä unohtaa, mikäli näillä leveyspiireillä pikku vesisadetta pelkäisi.

Muistuupa siitä mieleen eräskin toissakesäinen päivä, kun kälyni Hanna aloitti kesälomansa ja muutti meille tänne maalle lomapäiviään pitelemään. Olimme sen kunniaksi sopineet jo etukäteen, että hänen lomansa alkajaisiksi hoitaisimme kaikki rästiin jääneet puutarhahommat, kuten marjapensaiden istutukset, ja muut ulkona toimitettavat puhteet, esmerkiksi hänen ostamansa peilin karmien maalauksen. No, tietysti sinä sovittuna päivänä satoi kuin esterin perseestä. Päätimme kuitenkin, että alkuperäisestä suunnitelmasta pidetään kiinni, ja sekä istutukset että maalaushommat hoidetaan alta pois vesisateesta huolimatta. Haimme porkkanaksi A-marketista pullon kossua ja siihen kylkyseen karpalomehua, sekoitimme niistä kannullisen karpalodrinksua ja sovimme säännöksi, että jokaisen suoritetun tehtävän päätteeksi kannusta saa ottaa lasillisen virkistävää. Niin kuin Kumman kaa -sarjassa osuvasti todettiin: Kyllä tohon lomaan sopii toi kossu. En mä sitä välttämättä arkena jois, mut kyl se lomaan sopii.

Ja näin se ajatus sitten karkasi. Palataan aiheeseen.

Tänään aloittamaani kohopenkkiin kylvettäväksi olen tilannut Maatiaisen siemenluettelosta 'Syötävän hyvän kukkamaan'. Kukkia pihaltamme löytyy harmittavan vähän, ja niitä kylvämällä ajattelinkin houkutella lisää pölyttäjiä pörräämään pihallemme. Seos sisältää harmaamalvikkia, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, samettikukkaa, kosmoskukkaa, myskimalvaa, ruohosipulia, helokkia, ukonkelloa, sikuria ja lipstikkaa.

Lipstikka on jäänyt ikuisesti mieleeni lapsuudestani, kun mummulassa järven rannassa kasvoi pieni lipstikkapuska. Kesäisin minun piti mummulaan päästessäni aina ensimmäisenä hakea mummu mukaan ja rynnätä poimimaan lipstikan lehtiä puskasta nakerreltavaksi. Vaikka maku oli mielestäni hirveä, oli ajatus ihan noin vaan siinä järven rannassa ryteikön reunassa kasvavasta syötävästä jotenkin niin kiehtova, että lipstikan lehtiä oli pakko päästä mutustelemaan, vaikka sitten naama ällötyksestä irveessä.

Noin ja nyt se ajatus lähti laukalle taas. Ja näköjään aurinkokin alkoi paistaa. Taidan painua takaisin pihalle tekemään jotain hyödyllistä.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!



4 kommenttia:

  1. Lipstikkaa kannattaa laittaa myös portinpieleen/missä ikinä tullaankin omalle pihalle. Lipstikan sanotaan tuovan siellä portinpielessä onnea ja suojelusta taloon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä ihana idea, täytyypä laittaa! :) Mulla itse asiassa on tuossa portaidenpielessä yksi tyhjä kukkapenkki ja olen miettinyt, mitä siihen istuttaisin. Ratkesi sitten sekin pulma!

      Poista
  2. Nyt jäi kyllä kiinnostamaan, montako karpalodrinksua kului:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikuvat tuosta päivästä on hieman hatarat. Eli veikkaisin, että aika monta!

      Poista