maanantai 18. huhtikuuta 2016

Nimiäiset(kään) eivät synny ilman sählinkiä




Meillä juhlitaan tämän viikon lauantaina perijättären nimiäisiä, ja ovista on rampannut viikonlopun ajan jos jonkinlaista säätäjää kaatopaikkakuormia kärräämässä, risuja polttamassa ja ihan vain meikäläisen seuraksi punaviiniä lipittämässä.

Lauantaina paatse hulmahti pihaan lainapakettiautolla ja roinaa keräillessään jupisi jotain siitä, miten on lehdetkin haravoimatta ja ulkoseinistäkin hilseilee maali ja on jumankauta juhlat ja kaikki tulossa. Sain moneen kertaan muistutella, että pätkän nimiäisvieraslistalla on ainoastaan lähipiiriä (joista kaikki käyvät meillä joka tapauksessa harva se viikko eikä seinien maalaamattomuuden pitäisi heille minään shokkina tulla), eikä suinkaan mikään Monacon rinssi, kuten paatsen sähköttämisen perusteella olisi voinut olettaa.

Sattuipa sitten isän vierailun kunniaksi niinkin sopivasti, että yleensä melko säntillisesti käyttäytyvät eläimemme päättivät riehaantua rettelöimään kukin vuorollaan. Ihan ensiksi ponit potkaisivat aitauksen alalaudan irti ja Nuunu-lammas päätti lähteä haistelemaan vapauden tuulia aidanraosta. Tullessani nukuttamasta Venlaa yläpihalta näin paatsen vipeltämässä vapaudesta hurmaantuneen lampaan perässä. Kun lammas oli saatu palautettua takaisin tarhaan, päätti myös touhua sivusta seurannut ja siitä innostunut Poppa-poni lähteä vapauttaan tavoittelemaan. Se tyrkkäsi portilla seisoneen, pahaa-aavistamattoman Antin syrjään ja makusteli tovin kevään ensimmäisiä ruohotuppaita pihamaalla, kunnes saimme senkin palautettua pakosalta pihattoon.

Poniepisodin päätyttyä paatse pääsi matkaan kohti kaatopaikkaa. Puolen tunnin kuluttua hän jo soittelikin. "Et kyllä arvaa että mitä nyt". No en arvannut. "Tuolla takakontissa kuorman seassa oli se musta kissa ja nyt se kiipes tonne moottoriin ja mä en saa sitä sieltä pois". Aha.
Pakkasimme siis pätkän turvakaukaloon, nappasimme Antin kanssa kissan kuljetuskopan ja kuivattuja kanapaloja mukaan ja lähdimme lauantaiajelulle kohti kaatopaikkaa. Siellä se isä huiskikin vimmatusti käsillään kaartaessamme tavaranjättöpaikalle. Onneksi auton konehuoneeseen itsensä sullonut Herra Huu tunnisti heti ääneni ja sukelsikin samoin tein pois auton sisuksista ja kiipesi syliini. 

Tässä kohtaa paatseakin alkoi koko touhu jo naurattaa.



Tällä viikolla risusavotta ja muu nurkkien raivaus jatkuu, jotta saamme paikat paatselle mieluisaan kuosiin lauantaiksi. Eihän tässä muuten mitään, mutta kun huushollissa on samalla meneillään remontti ja kokonaisvaltainen rymsteeraus, vaatii kämpän saaminen juhlakuntoon vähän luovaa kikkailua. Onneksi apuvoimia on tulossa, kun Espanjassa lähes vuoden asunut pikkuveli saapuu aikaisin keskiviikkoaamuna juomaan talkookaljoja risujenpoltto- ja huonekalujenkantoavuksi. Olemme nähneet viimeksi jouluna, jolloin olin vielä tukevasti paksuna; enomies näkee siis siskontyttönsäkin pian ensimmäistä kertaa.

Ikävä on kauhea. Enää ei malttaisi odottaa ylihuomiseen.

6 kommenttia:

  1. Tellä sattuu ja tapahtuu:) Rentoja juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä saattaa yhtä sun toista pientä tapahtua... :P

      Poista
  2. Arkenne tulee niin elävästi tänne asti :-D
    Voi Herra Huu, ei tommosta saa tehdä... voi käydä huonosti nätille kissalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      No juu, meinasin saada slaagin kun mietin, että mitä olisi voinut sattua jos vaikka isä ei olisikaan huomannut koko kissaa...

      Poista