torstai 18. elokuuta 2016

Ollaanko täällä kotona?


Tämä on postaus, jonka kirjoittamista ja julkaisua olen pyöritellyt ajatustasolla jo hyvän tovin. Olen miettinyt, julkaistako se vasta tilanteen ratketessa suuntaan tai toiseen, mutta hittoakos sen sitten väliä. Ajatusten purkaminen ihan mustalla valkoiselle varmasti tekee omalle päänupille hyvää. Tässäkin asiassa.

Nyt keväästä alkaen meillä on suunniteltu muuttoa pois tästä talosta. Tästä kodista. Kuten varmaankin olen jossain kohtaa maininnut, on tämä talo minun lapsuudenkotini, isopappani 40-luvulla rakentama ja myös jo edesmenneen vaarini lapsuudenkoti.

Tunnearvoa siis piisaa.


Tällä hetkellä talo on isäni omistuksessa. Muutimme tänne syksyllä 2013, kun vanhempani erosivat ja kumpikin heistä kaipasi asumaan kaupunkiin. Me puolestamme Antin kanssa olimme menneet naimisiin saman vuoden kesänä ja haaveilimme pakenevamme kaupungista. Homma meni siis paremmin kuin osuvasti. Talon ostaminen omaksi ei kuitenkaan silloin tullut kyseeseen, sillä Antti oli uunituore yrittäjä ja siksi pankin silmissä suurinpiirtein talousrikollisesta seuraava mitä lainansaantiin tulee. Niinpä näihin päiviin asti olemme asuneet isäni vuokralaisina tässä talossa. Olemme saaneet pitää paikkaa kuin omaamme, ja sen olemme totisesti tehneet - piha muistuttaa tällä hetkellä enemmän kotieläinpuistoa kuin nippanappa lähiöalueen ulkopuolella olevaa omakotitonttia.

Tämän vuoden keväällä aloimme pohtia, josko talon osto omaksi alkaisi olla ajankohtaista. Antin firmalla on puksuttanut hienosti, pankissakin näytettiin vihreää valoa lainansaantimahdollisuuksillemme. Oli siis korkea aika alkaa miettiä talollisiksi ryhtymistä oikein tosissaan.
Ja siinä asiaa pohtiessa se sitten lopulta möläytettiin ääneen: onko tämä paikka sitten kuitenkaan lopuksi se meidän unelmakoti?

Meillä on kaikki täällä hyvin. Talo ja seutu ovat meille, ja erityisesti minulle, tutumpia kuin omat taskut konsanaan. Naapurusto on ihanaa. Talo ei vaadi mitään akuuttia remonttia, vaan saisimme tehdä pintaremppaa omaan tahtiin ja laittaa taloa mieleiseksemme sitä mukaa, kun aika, raha ja rahkeet riittäisivät. Tonttimaata riittää meidän tarpeisiin ihan hyvin. Töihin on lyhyt matka, samoin palveluihin ja esimerkiksi Venlan päiväkotiin ja kouluun, kun sen aika koittaa.

Silti miettiessämme unelmakotiamme oli meidän myönnettävä, että ei, ei tämä talo sellainen ole. Päädyimme päättämään, että mikäli toiveemme täyttävä paikka löytyy ennen talvea (ja sitä lainaa meille tosiaankin suodaan), lähdemme. Mikäli emme löydä viimeistään syksyn aikana paikkaa, joka todella kolahtaa, ostamme tämän talon ja jäämme, ainakin vielä joksikin aikaa. Minä toivon vanhaa, mieluiten hirsirunkoista tölliä, jonka ei tarvitse olla kaikilla mukavuuksilla varusteltu, kunhan sen vanhaa henkeä on vuosien saatossa vaalittu ja pihalla on lääniä sekä eläimille temmellettäväksi, että ruuankasvatukseen. Antti puolestaan toivoo järkevää matkaa kaupunkiin (eli kohtuullisia työmatkoja), tarpeeksi tilaa, sisävessaa (tai ainakin mahdollisuutta rakentaa sellainen, koska hän ei kuulemma "jäädytä persettään huussissa kolmenkympin pakkasilla") ja nykyistä enemmän omaa rauhaa. Ja okei, jälkimmäistä toivon kyllä minäkin. Ja myönnettäköön, että oli siinä sisävessassakin puolensa esimerkiksi synnytyksen jälkeen, kun jokainen vessakäynti tuntui kolmen viikon ajan siltä, että tikit repeää ihan nyt kohta justiinsa ja... No, ymmärsitte varmaan pointin.

Näillä kriteereillä lähdimme kodinmetsästykseen.


Olemme kiertäneet useita myytäviä kohteita kesän mittaan, ja matkalle on sattunut jos jonkinmoista viritystä, kuin myös muutama aivan ihana paikka. On ollut vanhoja hirsitaloja, joissa on "tehty täydellinen peruskorjaus 70-luvulla" (nämä jätämme nykyään jo suosiolla väliin), ihania taloja, joiden hehtaarien tontti on kuitenkin ollut lähinnä kalliorinnettä, pystymetsää tai jotain muuta täysin meidän tarkoitusperiimme sopimatonta, sekä paikkoja, joiden huonosta kunnosta johtuen olemme joutuneet nielemään ihastuksemme ja ottamaan realismin käteen: kun isäntä tekee keskimäärin 12-tuntista työpäivää ja minun päiväni ovat täynnä yhtä suuritarpeista puolivuotiasta ja eläinlaumaa, on tulevan kotimme oltava jo valmiiksi asumiskelpoinen, etteivät valkotakkiset käy keräämässä kumpaakaan meistä ennen talvea talteen täydellisen loppuunpalamisen takia.

Toistaistaiseksi etsintä jatkuu, sillä emme halua tyytyä johonkin no tästähän sais laittamalla varmaan ihan kivan -tyyppiseen ratkaisuun. Luotamme, uskomme ja toivomme, että sen meidän paikan löytyessä tiedämme sen kyllä heti. Tiedättekö, se sellainen fiilis. Yksi sellainen paikka jo löytyikin, mutta se vietiin ihan nenämme edestä. Alkuketutuksen jälkeen totesimme, että se talo ei vaan ollut meille tarkoitettu, kun niin kerran kävi.


Tongin näitä kuvia kotoamme koneen uumenista ja tajusin, kuinka tämä talo onkaan käynyt vuosien varrella tutuksi. Tiedän tarkalleen, miten talon vanhoja kaakeliuuneja tulee käsitellä, kun ne oikuttelevat. Tiedän lattioista ne kohdat, jotka ovat pakkasella jääkylmiä hiirten nakertamien kolojen vuoksi. Tunnen yläkerran vinttien vanhojen lukkojen kalahduksen ja osaan olla laahaamatta jalkojani siinä kohdassa lattiaa, missä ensimmäinen koirani Pomo ruopi kynsillään aina saadessaan ilohepulin ja siksi lattiasta voi varomaton saada tikun jalkaansa.

Tässä talossa on myös paljon vierasta; talossa on tehty 90-luvulla paljon remontteja, jotka itse olisin tehnyt aivan toisin. Tuntuu oudolta, kun talon vanhat, joskaan ei alkuperäiset, ikkunat korvattiin uusilla ja vaikka ikkunat eivät enää vedä, ei talo tunnu myöskään enää hengittävän samoin kuin ennen. Vanhoja seiniä peittävät lasikuitutapetit ja sinne sun tänne on tursotettu uretaania rakojen tilkitsemiseksi. Vanha navetta, kanala sekä alkuperäinen puusauna on kaikki purettu, talon rakentamisen aikaan istutetut omenapuut kaadettu ja marjapensaat sekä vanhat perennat hävitetty. Nämä ovat vielä muistissa lapsuusajoilta tästä kodista, ja ilman niitä talo ei tunnu täysin samalta ja yhtä tutulta.


 Tämänlaiset aatokset valvottavat tänä yönä. Tulen jatkossa päivittämään talokuulumisia asian edetessä, etenee se sitten miten hyvänsä. Joka tapauksessa blogiin alkaa tulevaisuudessa ilmestyä myös vanhan talon remontointiin ja sisustukseen liittyvää juttua - remontoinnin ja sisustuksen kohde vain on just nyt tällä hetkellä vielä vähän auki.




7 kommenttia:

  1. Toivottavasti löydätte sopivan kodin (isolla tontilla) sopivan matkan päästä ^_^ Omassa kodissani en vaihtaisi mitään muuta kuin tontin isommaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mekin toivotaan! :)
      Olen myös haaveillut oikein isosta tontista. Kävimme katsomassa yhtä ihanaa taloa, johon kuului kolmen hehtaarin tilukset. Voi mitkä ihanat laidunmaat sinne olisikaan saanut, ja silti olisi voinut käyttää vaikka hehtaarin viljelyksille! Paikka ei sitten kuitenkaan muuten ollut ihan meitä varten, vaikka ihastuttava vanha hirsitölli olikin...
      Kuitenkin nyt kodinmetsästyksessä olemme päättäneet, ettei tonttia tarvitse olla hehtaaritolkulla, kunhan tontin pohja itsessään on meidän tarkoituksiimme toimiva ja käytännöllinen :) Toki sitten mieluusti lähellä olisi kiva olla ainakin vuokralaitumia, jonne eläimet voisi viedä kesäksi.

      Poista
  2. Onnea uuden kodin etsimiselle! Olen täysin samaa mieltä siinä, että 70-luulla remontoidut kannattaa jättää suosiolla väliin. Silloin monta taloa pilattiin sen ajan rempparatkaisuilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt kun on kierretty monta erilaista taloa tässä etsiessä, niin huomaa, että kyllä sitä jo osaa huomata nämä "vaaranpaikat" ihan erilailla kuin alussa. Nenä on ihan ehdoton apuväline. Kun vertaa 1920-luvulla rakennettua, melko alkuperäisessä tilassaan olevan hirsitalon tuoksua tuollaiseen 60-70 -luvulla "perusparanneltuun", on ero talon sisäilmassa kuin yö ja päivä. Mitä vaan ylläreitä voi löytyä rakenteista kun talo on seissyt muovilla tukahdutettuna vuosikymmeniä... Oppia ikä kaikki :)

      Poista
  3. Onnea talon metsästykseen!

    Itse muuttaisin kiljuen mummuni lapsuudenkotiin kokonaan, mutta mies ei oikein pidä talon sijainnista. Meilläkin siis etsitään edelleen sitä oikeaa. Talon etsinnässä mulla on joku kummallinen päähänpinttymä, että metsää pitäisi olla edes hitusen ja tontin pitää olla yli 2000m2, vaikkei eläimiä ikinä hankittaiskaan. Koulu pitäisi olla kävelymatkan päässä ja hintakin aika minimaalinen. Talon pitää tietenkin olla hengittävä ja lähistöllä sijaitseva venepaikkakin olisi kiva.... Vähän liian tiukat vaatimukset... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!

      Mutta vaatimuksiahan pitää olla, jos kerran unelmia tavoittelee! :) Ei sitä tiedä, vaikka tulisikin vastaan juuri sellainen paikka, mitä olette etsineet...
      Me kävimme ihan ensimmäisenä paikkana katsomassa aivan ihastuttavaa taloa, joka voisi suurin piirtein sopia tuohon kuvaukseesi :) Laitettavaa talossa oli vähän liikaa meille tässä elämäntilanteessa, eikä tontti ihan palvellut tarpeitamme. Koulu siinä ei tosiaan ole ihan kävelymatkan päässä, ja miinuksena oli se, että talo on junaradan varrella. Hinta oli kuitenkin todella kohtuullinen ja paikka ihana ja täynnä historiaa, ja nykyiset omistajat olivat jo rempanneet sitä vanhaa taloa kunnioittaen. Pystyin ihan näkemään jo itseni hörppimässä aamukahvia siellä syreenien juurella... :D Mutta voin kyllä sulle laittaa linkkiä taloon jos haluat :)

      Poista
    2. Juu! Kaikki linkkivinkit kelpaa kyllä :)

      Poista